Tähtiä meren yllä

Hyvän ruoan ja palvelun lisäksi Punaiset laivat tunnetaan laatuviihteestään. Viking Glorylla sädehtivät viihdetaivaan kirkkaimmat tähdet.

Ajankohtaisia live-artisteja, laadukasta tunnelmamusiikkia, hauskoja tapahtumia ja tuoreita viihdeteemoja – laatuviihde kuuluu aina matkasi hintaan. Viking Glory viihdyttää aikaisille aamutunneille saakka, mutta laivalla voi yhtä lailla nauttia saariston rauhasta, jos sitä on tullut etsimään.

Vista Room ‒ olohuoneesi ulapalla

Miltä kuulostaisi moderni olohuone, jossa voi istahtaa mukavaan nojatuoliin ja suunnata katseensa horisonttiin? Pian se on mahdollista. Olipa aikainen aamupäivä tai myöhäinen ilta, nautitaan Vista Clubissa viihtyisästä lounge-tunnelmasta. Pyöreä baari tarjoilee juomia erikoiskahveista pienpanimo-oluihin. Suurella esiintymislavalla tapahtuu kaikkina kellonaikoina. Sisustuksessa ja värimaailmassa toistuvat saaristoaiheet, majakoiden ryhdikkyys ja ruovikkojen pehmeät sävyt. Meri ja luonto tulevat täällä lähelle. Vista Clubin erikoisuuksiin kuuluvat kattoon asti kaartuvat suuret panoraamaikkunat ja kaistale lasilattiaa, jonka läpi avautuu huimaava näkymä alas aalloille. Mutta miksi juuri nimi ”Vista”? Mielestämme se kuvaa tätä ainutlaatuista tilaa hienosti, tarkoittaahan vista-sana latinaksi näköalaa!

Nähdään Torgetilla

Torget, suomeksi tori, on Viking Gloryn kohtaamispaikka. Täällä voi matkaseuruetta odottaessaan tai ohikulkijoita seuratessaan nauttia kupillisen baristan valmistamaa kahvia, lasillisen viiniä tai olutta ja pientä suolaista tai makeaa purtavaa. Torget on myös mitä mainioin paikka tavata ennen illallista ja kohottaa lasilliset kuohuvaa. Kaksikerroksisen tilan katseenvangitsija on jättimäinen led-näyttö, joka ulottuu kerroksesta toiseen. Sen eloisa, muuttuva pinta ja isoista ikkunoista avautuva luonnonnäytelmä luovat tapaamisiin ainutlaatuista tunnelmaa.

Julkistamme lisää viihdeuutisia pian!

Tilaa uutiskirje